perjantai 23. syyskuuta 2011

Matkakuume

Ajattelin kertoa vähän missä lämpösissä maissa ollaan perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa käyty.

Neegerin paluu, osa 1: 

Siellä oli ihana uimallas, joka ikäänkuin "jatkui" tuohon mereen.


Hotellihuoneen näkymät.

Joulukuussa 2008 olimme Cran Canarialla, Puerto Ricossa, Marina Suites nimisessä hotellissa. Se oli eka lomamatka mulle ja Rikulle, ja oltiin me aika täpinöissä. Hotelli oli hienostunut ja siisti, näkymät oli upeat ja ruoat mahtavia! Muistan, kun älyttiin toiseksi vipana iltana vasta hotellin buffetti, joka oli täynnä kaikkea ihanaa! Noh, muistan kun minä ja Riku lähdettiin sieltä hissillä pois, Riku itki ja mä muuten vain valitin täyttä vatsaa... Hotellissa ei ollut hirveästi viihdykettä lapsille, jos pingispöytää ja lastenallasta ei laskettu, joten kävimme myös täkäläisessä eläin puistossa, muistaakseni Palmitos Park nimisessä, joka oli täynnä erilaisia lintuja ja olihan siellä pari muutakin ötökkää.


Kyseisellä gorillalla oli vissiin jotain ongelmia nimittäin, se kusee tässä kuvassa :D


Neegerin paluu, osa 2:

Iki ihana<3


Syyskuussa 2009 meidän perhe, serkut Riina ja Valtteri, setä Arto ja hänen vaimonsa Tuovi, matkasimme Kyproksen Ayia Napa:ssa sijaitsevaan Panthea Village nimiseen hotelliin. Hotelli ei ollut mikään pilvenpiirtäjä vaan sellaisia pieniä kaksi kerroksisia huoneistoa, tykkäsin! Se oli viihtyisä ja mukava perhehotelli, jossa oli kaikennäköistä tekemistä eri ikäisille lapsille. Kypros on aika tasaista maastoa, joten vuokrattiin pyörät koko porukalle melkein koko viikoksi ja niillä päästeltiin isoille beetseille, jotka Kyproksella oli tosi hyvät! Cran Canarialla pyörän vuokraamista ei olisi edes voinut ajatella ..

Ja auringonlaskut välimeren rannalla, aah.




Kävimme myös Euroopan suurimmassa vesipuistossa, joka oli tehty Antiikin Kreikan tyyliin.
.

Kyproksella oli tuollaista jännää tanssia (alhaalla kuvaa), jossa tytöt tanssivat kädet koukussa ja pojat kädet leveällä ja meidän vaatteisiin laitettiin neuloilla kiinni leikkirahoja, olisi edes ollut aitoja.. Ja toinen esitys, mikä on varmaan Kyproksen joku kansantanssi oli se, että ihmisen pään päälle ladottiin laseja, kuppeja ja tarjottimia päällekkäin ja ne päässä yritettiin vielä liikkua :o onnettomuuksilta onneksi vältyttiin..

Kummaa touhua ..

Hotellin ohjelmat olivat tosi monipuoliset; millon oli tanssia, laulua, taikuria ..

Neegerin paluu, osa 3:


<3


Syyskuussa 2010 me ja Rahkon perhe oltiin Turkin Belekissä, Limak Atlantis nimisessä hotellissa, joka oli unelmien täyttymys! Palvelu pelas, hotelli oli todella iso, altaita oli monia ja hotellilla oli oma ranta! Meillä oli siis Al Inclusive eli täyshoito, johon sisältyy kaikki ruoat, juomat ja jätskit eli kaikkea sai vain hakea koko ajan.


Ruoat oli sielä monipuolisia ja hyviä, lukuunottamatta lampaanlihaa. Ja vesijohtovettä ei saanu todellakaan juoda niinkuin ei missään paikoissa missä me ollaan käyty, joten jos tilaat jotain juomaa sano: No ice, ja vältyt ripulilta.
Päivällä oli sellainen Burgeri, mistä sai mm, Hot Doggeja, hampurilaisia, ranskalaisia, salaatti yms.


Leivokset oli hyvän näköisiä, mutta suurinosa maistui samalta, mutta olihan niitä hyviäkin leivoksia ja se näkyi loman jälkeen vaa'assa!


^Leivosten kanssa samaan aikaan sai tuollaista Turkkilaista 'lettua', joka oli sellaista ohutta lirpakettä niinkuin tortillalettu ja sen väliin sai valita sokeri, juusto tai kana täytteen ja tuo samainen 150 senttiä pitkä mummeli oli sielä jokapäivä paistamassa varmaan kolme tuntia putkeen noita, hatun nostot sille!

Ensin sillä oli sellainen sämpylän kokoinen pallo, jota se rupesi tuolla kepakolla rullaamaan tuollaiseksi. Ja hyvää oli!  



Esitykset tuolla perustu Turkkilaiseen tanssiin ja musiikkiin, ja ne oli aivan mahtavia!


Tässä on Fernando, johon rakastuin aivan täysin! I  miss U <3 :D
<3




Jos multa kysyttäisiin mikä näistä kolmesta on ollut paras, en tietäisi mitä sanoisin, koska kaikki on reissut on ollut niin unohtumattomia kokemuksia ! Eikä ole enää kauaa, kun pääsee taas etelän lämpöön <3





-Meri

4 kommenttia:

  1. Luin että MATTIKUUME :D:D::D:D: aaws.

    VastaaPoista
  2. hei onnea sulle, luin että sulla oli eilen synttärit! :) ♥ oot ihan hirveeeen söpö tyttö ja susta saa ihania kuvia! :p

    VastaaPoista
  3. se kusee tässä kuvassa :D <-- hyvin kiinnostavaa! :D nojoo mutta tuot mulle sittte kans kaikkia kivaa sieltä turkista heihei!

    VastaaPoista
  4. kia: kivakiva :p koko ajan aiva mittari kuumana :D

    sofia: voiii kiitos <3 (:

    sanna: joo oonon ! HAEHHEHEH enpäs tuo :D nojoojoo

    VastaaPoista